Ego herää / Äksypeikko ilmestyy Antaudu
Updated: Oct 6, 2020

Niin kauan, kun hermoverkostoani ohjaa Ego, äksypeikko, en oikein ole valmis suurempiin siirtoihin, tämä on jopa naurattavaa.
Universumi ohjasi minua eteenpäin, olen kiitollinen, mutta se ei ole aina helppoa.
Hermo verkostooni tulvi muistoja siitä, kun pienen lapsen äiti päätti rahoittaa huumeidensa käyttöä minun identiteettini kustannuksella, eli hän kaupparekisteristä poimi minun henkilötunnukseni, osoitteet teki minulle osoitteen muutoksen ja tilasi ”minun ” uuteen osoitteeseen elektroniikkaa tuhansilla euroilla, joita sitten Elisa ja muut firmat karhusivat minulta rahana.
Homma aukesi siitä, kun menin entiselle työpaikalle etsimään jotain, mitä tarvitsin ja he kertoivat, että sinulle onkin täällä tilattuna saapuneena tavaraa, ihmettelin vähän, kun en ollut ostanut mitään, mutta parin tonnin edestä sieltä löytyi minun nimelläni ja henkilötunnuksella tavaraa. Ei siinä mitään, postissa on täysin laillista, kenen tahansa tehdä toiselle osoitteenmuutos, se on täysin okei. Tosin se voi tuottaa hieman vaivaa ja pahaa oloa, jos joku tuntematon muuttaa sinun osoitteesi. Toisen minkä huomasin, että sinä vuonna identiteetti varkaus oli lain mukaan täysin laillista.
Okei, tämä äityli päätyi kuitenkin miettimään asioita joksikin aikaa valtion hoiviin.
Kenen kipu on suurin?
Äidin? Minun, vaiko tuon pienen lapsen, jonka äiti on poissa. Ei ole väliä, kaikkia meitä kohtaa kivun nuoli. Elämän opetus. Myötätunto, taitaa olla ainoa tie ulos ja tilanteen hyväksyminen. Ego nousee helposti uhriksi, minä minä minä, minun menetys, minä sitä minun oikeus. Roskaa.
Miten tämä vaikutti minun kehooni ja egooni?
Koin kauhua, pelkoa, kuin jotain minusta olisi revitty irti, liattu, tahrattu. Vaihdoin paperitse ostaen itselleni uutta nimeä, sillä minua iljetti ajatus, että kaikki tietoni olivat rikollisten käytössä. 5- vuoden turvakielto, joka tuotti minulle useaan kertaan haasteita. Koin turvattomuutta, pettymystä, kauhua, vihaa. Minulla meni työ aikaa, menetin rahaa, mitä sain? Sain elämältä opetuksen. Kiitos tästä mahdollisuudesta muuttaa reaktioni.
Universumi antoi hieman pöläytystä minulle. Tämä oli ohjausta kohti suurempaa, etten olisi kiinni muodossani, sillä olenhan vain hengitys syvempi olemus, kaikki muu on illuusiota.
Kehossa huomaan tämän opetuksen niin, kun asia tuli nyt sattumoisin pintaan, että hermokipuni aktivoitui, tunsin suurta kipua kehossani, tunsin vihaa, pettymystä, kaltoin kohdeltuna olemista, itkua, raivoa.
Mille olen vihainen?
Sillekkö, että me ihmiset olemme oppimattomia, tiedostamattomia, näemme vain sen, mitä tiedostamme. Jokainen meistä on täällä oppimassa ja opettamassa. Olenko vihainen sille, että elämä sattuu? Se satuttaa meitä jokaista, elämä on hetki, yhdessä hetkessä saat, toisessa päästät irti hetkessä. Egoni ehkä kuvittelee, että joku osa sadun illuusiosta on minun, mutta tiedostan, että syvempi olemukseni on koskematon, minun rikkoutumaton. Joten tuntemani vihaksin, on illuusiota sadun keskellä, alkaa jopa naurattaa, mutta myös suututtaa :D Tämäkin hetki lipuu ohitse, päästän irti.
Mitä voin tehdä?
Myötätuntoa, itselleni vaikeaan tilanteeseen, myötätuntoa keholleni tilanteen purkuun ja avautumiseen. Sain kahdesti fysioterapia hoitoa, yhden jäsenkorjauksen, kuukauden hengitys harjoitukset, hypnoosit, meditaatiot… Okei maksoin taas rahaa ja aikaani, että saisin kehoni ja itseni eheytyneeksi.
Huomasin, että kortisoli tasoni muuttuivat. Kohtasin flunssan, kivennäis ja hivenaineet hupenivat kehostani. Kehoni meni taistele ja pakene reaktioon, jonka purkaminen kesti minulla yli kuukauden. Kun alun perin tämä tapahtuma tapahtui, minulla jäi varmaan eheytymisen prosessi työstämättä ja universumi nyt ystävällisesti heitti tielleni kokemuksen, joka nosti hyvin kehollisesti tämänkin esiin puhdistautumaan.
Ja egoni, tuo ihana kiukkuinen pieni otus, hän on ollut kuukauden erittäin valppaana, jos ei jopa kärkkäänä. Olen saanut kuunnella egon purputtavia ajatuksia. What Can I do? Antaa myötätuntoa haastavaan tilanteeseen, niin kauan kun ego rauhoittuu.
Jokaisen meidän kohdalle tulee traumaa, se on osa elämän matkaa. On suuri vastuu pitää huoli siitä, että tällainen karma pysähtyy sinun kohdallesi ja pääset aloittamaan puhdistus työn niin, että olet taas oma itsesi, etkä selviytyvä villieläin.
Kiitos tästä mahdollisuudesta elämä, muuttaa hermoverkostoni reagoimista.
Pääsin kyllä kuukauden ajan päivittäin suurempaan mieleeni ja sain hetkiä, jolloin sain egon alas, mutta täytyy todeta, että kyllä se on hanakka pikku otus puolustamaan minua, mistä olen toki kiitollinen, mutta kun tämä tilanne ei todella uhkaa henkeäni, eikä edes ilmene nyt ja tässä hetkessä, niin olisi mukavaa pysytellä läsnä olevana tässä hetkessä. Menetin vain rahaa, ehkä se ei ollut minua varten ja olin kulkemassa jollain tapaa väärää polkua. Voin vain hyväksyä, antautua.
Life is a shit show, on vain antauduttava kannateltavaksi ja hakeuduttava kohti eheää olemista. Vapautettava, työstettävä se likapyykki, viha, trauma, purputtavat ajatukset ulos kehosta. Hyväksyen sen, mikä on, okei nyt on tällainen opetus, okei, mitä voin tehdä nyt ja tässä? Hengittää, Hermorata joogaa, rauhoittaa, lohduttaa egoani.
Hiljentää tahtia niin kauan, että olen taas balanssissa.
Kiitos kiitos kiitos, kiitos tästä mahdollisuudesta eheytyä.
Hassua egojen puuhaa sekin, että sinä vuonna, kun 10 vuoden etsinnän jälkeen sain aivovamma diagnoosin, ( josta lähdin itseäni parantamaan ) ihmiset olivat päättäneet, ettei tämän kaltaista vammaa ole enää lain mukaan ja ettei siihen ole, tukea, kuntoutusta, tai tietoisuutta. Aikaisemmin tämä oli olemassa, mutta nykyään tätä haastetta ei enää tunneta :D.
Noh koetin ajatella tämän itselleni parhain päin, että minulla on valtavat mahdollisuudet parantaa ja kouluttaa itse itseni uudestaan, sillä mitään ei nyt löydy valmiina.
Etsin ja löysin ympäri maailmaa guruja, jotka olivat itse parantaneet itseään ja lähdin yhdistelemään heidän metodejaan luodakseni itselleni uudelleen rakentumisen. Tiedostin, että tarvitsen meditointia ja liikettä vuosia, päätin luoda itselleni miellyttävät harjoitukset, jotka sitten jakaisin muillekin eheytymiseen poluksi, näin sain luotua itselleni lisä arvoa ja merkitystä, sillä muiden auttaminen on minulle palkitsevaa.
Minun tasoillani kuntoutuksen luominen oli erittäin palkitsevaa, oikeilla ravinteilla, liikkeillä ja harjoituksilla sain opetettua keholleni kuinka dystonia kohtausten sijaan, puramme jännitteet ajoissa hypnoosin ja Hermorata joogan avulla. Myös ruokin kehoani kivennäis ja hivenaineilla ja pidin huolta, että sain vitamiineja. Havaitsen, että koska kehossani on alla traumaa kehoni kertoo minulle paljon aikaisemmin haasteensa auki, kuin mitä labrat, joissa mitataan keskimääräistä määrää. Tietenkin mittasin myös Funktionaaliset tasot ja muut, että sain itselleni dataa siitä, mikä oli lähtökohtani.
Julkisten lääkäreiden mukaan minullahan ei ollut mitään, mutta omien labrojen kautta löysin vaikka mitä. Mitokondriot olivat heikommassa toiminnassa ja soluissani näkyi aliravitsemusta. Kohdallani aliravitsemus, johtui imeytymisen haasteista. Elin taistele ja pakene reaktiosta 30- vuotta, mutta minulla oli elimellistä stressiä, onnettomuus oli vahingoittanut Gabaani ja ennen kuin sain Gaban kuntoon, kärsin imeytymis haasteista, sillä ilman sitä kehoni ei pystynyt elimellisen stressin takia toimimaan homeostaasissa. Gaba löytyy kyllä yhtenä lisäravinteena muissa maissa, mutta ei täällä. Onnekseni löysin yhden lääkärin, joka oli perehtynyt ja sain täältäkin tuon muissa maissa lisäravinteena olevan Gaban reseptille. Olen kuitenkin huomannut, että luonnollinen Gabani myös rakentuu, kunhan aikaa kuluu ja tietoisesti teen ja luon asioita jotka boostaavat gabaa. Rauhaisa, letkeä elämäntyyli, jossa on paljon lempeyttä ja rakkautta on sopinut minulle parhaiten.
KUN TUNNET NEURO TRANSMITTERISI VOIT TASAPAINOTTAA NIITÄ

Onnettomuuksien jälkeen minulla oli äärettömän vahva dopamiini, joka taas parkinsonissa johtaa vapinaan, haasteeni oli kuitenkin vapinaa, mutta vasta puolelta Gabasta. Kun nämä ovat tasapainossa, elämä on tosi mukavaa ja soljuvaa.
10- vuoden opintojeni jälkeen sain lisäravinteet, näiden avulla sain pois solujen vapinan ja vapinan kehostani. Pikkuhiljaa lihakseni löysivät aivoihin uudet haluamani polut ja sytytin ja yhdistin tietoisesti harjoitteilla yhteydet aivojen ja lihasten välille. Mitokondrioni eheytyivät ja kuukausi toisensa jälkeen, loin, rakensin itselleni lisää aktiivisia toiminta tunteja parantaen palautumista. vagus hermon säännöllinen aktivointi oli väyläni, joka päivä klo 12 tietoisesti hypnoosilla kuljen thetaan ja deltaan, uudelleen käynnistääkseni ja ladatakseni verkostoni käyttööni.
Liikkeen avulla, loin traumaa ulos kehostani ja paransin tietoisesti elimieni toimintoja. Tämä tietoinen aktiivinen harjoittelu otti minulta aikaa kaksi vuotta, yhteensä jokaisen onnettomuuden jälkeen kuntoutuminen on vienyt 2-4 -vuotta. Lasten saamisen jälkeen huomattavasti pidempi aika eheytyä.
Fysioterapia on myös hyvä, mutta tarvitsin fysioterapiaa ja terapeuttista hypnoosia päivittäin, joten loin itse harjoitteeni. Tutustuin Daniel Siegelin, Bruce Liptonin ja Joe Dispenzan elämän töihin ja tietoisesti kirjoitin ja valmistin itselleni harjoitteita, polkujani vapautumiseen ja uudelleen rakentumiseen.
MIELETÖN TYÖKALU UUDELLEEN JÄRJESTÄYTYMISEEN
Hypnoosi harjoitteet
Näiden avulla pääsin vapauttamaan ja purkamaan hermoverkkoani. Delta aalloillla on kaikkein tehokkainta ja nopeinta rebootata hermoverkon viruksia. Tosin Theta Lucid Dream taso on todella hyvä myös, sillä Deltaan pääsy ottaa aikaa ja harjoittelua. Pääset sinne, kun olet valmis.
Olen huomannut, että pelkkä hermorata jooga, tai pelkkä fysioterapia, ei puhdista hermoverkostani sinnikkäimpiä kipeimpiä viruksia, mutta hypnoosilla pääsen työstämään mitä vain.
Tervetuloa mukaan oppimaan
Meditaatio Suomi Premium 39 € kk
Aurinkoa Weera
Sharing is Caring
Jos jotain tulee, hyväksyn sen kiitollisuudella, kun on aika päästää irti hyväksyn sen kiitollisuudella. Jos jotain menee, se ei ollut minua varten. Päästän irti, hengitän.

Antaudun, hyväksyn sen mikä on. Kiitos, tästä opetuksesta universumi.
#PTSD #TraimanPurku #Ego #SelviytymisMalli #ihmisyys #inhimillinenIhmisyys #äksypeikko